Tagged: rehtorit

BETT2012-messut Lontoossa – osa I

YLEISTÄ MESSUISTA
(Kuvat ja videot olen ottanut iPadilla. Kuvat voit suurentaa niitä klikkaamalla. Viimeinen video on KouluOn:n tekemä)

BETT-messut (British Educational Training and Technology Show, BETT) on maailman suurin opetusteknologiatapahtuma. (Videokuvaa pääsalista Bambuserissa). BETT2012 pidettiin Lontoossa 11.-14.1.2012 Olympia-messukeskuksessa. Messuilla oli 650 näytteilleasettajaa ja yli 30 000 kävijää 53 eri maasta, Iso-Britannian ulkopuolelta noin 7000 vierailijaa. Suomalaisiakin oli todennäköisesti ainakin yli 100 sillä jo ennen messuja Matleena Laakson (PAOK) Facebookin perustama Suomaiset 2012 BETT messuilla -ryhmä on kerännyt jo 61 jäsentä (18.1.2012). Ryhmässä oli vilkas keskustelu ennen messuja ja se on jatkunut vilkkaana messujen jälkeen. Myös messuilla on oma Facebook-sivunsa, mutta antoisampi tuntuu olevan tuo suomalaisten oma sivu. Loistava tapa jakaa tietoa tapahtumasta, jossa joka paikkaan ja joka ständille millään ehdi. Siihen kannattaa lähteä mukaan edelleen, sillä se on mainio tapa valmistautua ensi vuoden tapahtumaan.  Messujen sivuilla valmistaudutaan jo ensi vuoden messuihin.

Myös Twitter oli mainio valmistautumisväline ja viestiväline messujen aikana. Suomalaisten yhdessä sopiva hashtag oli #finnbett. Messujen muita hashtageja olivat #bett_show #bett2012 ja #bettchat.

Katso myös BBC:n juttu (14.1.2012) videon kera messuilta.

MOBIILIRYHMÄ MESSUILLA

Elimäen lukio on mukana hankkeessa Mobiiliopetusteknologia lukiolaisen arjessa ja oppimisen tukena, jossa ovat mukana myös Kauhavan lukio, Kuopion klassillinen lukio, Muuramen lukio, Voionmaan lukio sekä Otavan opisto. Hankkeessa testataan iPadien käyttöä urheilulukiolaisten arjessa, tiimioppimisessa ja yrittäjyyskasvatuksessa, ilmiöpohjaisessa oppimisessa sekä luokkaopetuksessa.

Hankkeen tavoitteet:

  1. Jukka Sormunen, Sari Jaaranen, Toni Uusimäki, Timo IlomäkiUrheilulukion opiskelijoiden opiskelun tukemista mobiiliteknologian keinoin.
  2. Projekti- ja tiimioppimisen sekä ilmiöpohjaisen oppimisen mallia mobiiliteknologian hyödyntämisen keinoin.
  3. Mobiiliteknologian käyttöä lukion oppiaineissa.
  4. Lukioiden verkostomaista kehittämistoimintaa mobiiliteknologian sekä sosiaalisen median hyödyntämisen avulla.

SMART BOARD

Messuilla oli niin paljon suomalaisia, että meille kannatti järjestää omia tilaisuuksia. Koska Kouvolan lukioihin asennettiin ensimmäiset Smart Boardit joulun alla, minua kiinnosti tietysti aihe. Tilaisuuteen oli kutsuttu esiintyjäksi tanskalainen yläasteen opettaja  Mads Remvig (matematiikka, fysiikka, kemia, biologia, maantiede) ja tsekkiläinen englanninopettaja Veronika Biskupová.

Mads Remvigin vinkkejä
(Kuvia klikkaamalla saat ne isommiksi)

Remvigin mukaan tärkeä asia on, että oppilaat pääsevät käyttämään taulua ja saamaan sitä kautta oivalluksia, esim. matemaattisia ongelmia ratkaistaessa. Matemaattiset ongelmat hän haluaa sitoa tuttuihin tilanteisiin ja käyttää kuvia, jotka liittyvät nuorten elämään, esim. laittamalla heidät pohtimaan, miten monta erilaista hampurilaisateriaa saadaan tietystä määrää raaka-aineita.

Tilasto-ongelma siitä, miten moneen järjestykseen kolme kaveria voidaan laittaa 100 metrin juoksussa. Käytetään hyväksi Smart Boardin mahdollisuutta monistaa objekteja (tässä nimiä) ja sitten oppilaat itse taululle tekemään ja oivaltamaan

Mads Remvig painotti esityksessään sitä, että kannattaa käyttää Smart Boardin tarjoamia valmiita animaatioita.

(Esimerkissä Smart Boardista löytyvä Energy Skate Park)

Oppitunnin rakenteen Remvig kuvasi näin:

Remvigin lopputiivistelmä

Hän tiivisti filosofiansa vielä kolmeen kohtaan:

  • Käytä animaatioita.
  • Interaktiivisuus
  • Anna oppilaiden yrittää.

Veronika Biskupován vinkkejä

Veronika oli kokenut positiiviseksi tekstin ja äänen yhdistämisen eli tarinaan liitetään tekstiin liittyviä ääniä (juna, tuuli, koiran haukuntaa jne.). Se auttaa opiskelijoita keskittymään käsiteltävään tekstiin.

Tekstinymmärrystä ja muistamista voidaan testata laittamalla oppilaat järjestelemään tarinan asioita aikajärjestykseen.

Notebookista

Veronica vinkkasi, että Notebookilla on kätevä tehdä vastauspohjia, johon oppilaat voivat tehdä vastauksensa yhdessä. Se jälkeen opettaja voi tallentaa tuotokset uudella nimellä esim. luokkien omiin kansioihin ja näin tehtävätiedosto on käytettävissä uusille ryhmille.

Tilaisuudessa tuli myös esille, että Notebookista on tulossa keväällä versiopäivitys eli Notebook 11 ja sen myötä uusia ominaisuuksia, joista 3D ominaisuuksia videolla esittää Aronetin kouluttaja Arvi Timgren. (Video on KouluOn:n tuotantoa)

Sosiaalista mediaa oppilaitosjohdolle – omia kokemuksiani somesta

Johdanto

Tämä blogipostaus liittyy Kouvolan kaupungin Osaava-hankkeen koulutuspäivään Sosiaalista mediaa oppilaitosjohdolle 14.10.2011. Kouluttajana kurssilla toimi projektipäällikkö Jukka Koivisto Helsingin yliopistosta. (Jukan mainio aineisto täällä.)

Jukka pyysi minua kertomaan omista kokemuksistani aiheeseen liittyen. Ensin ajattelin demota kokemuksiani pelkästään suoraan koneelta tekemättä mitään pp-esitystä tai tukimateriaalia. Mutta päätin kuitenkin kirjoittaa tämän blogipostauksen. Verkosta löytyy aihepiiriin liittyviä erinomaisia esityksiä, joihin linkit löytyvät alempaa tästä postauksesta. Niihin voi kukin tutustua oman ehtimisen ja jaksamisen mukaan. Suosittelen tutustumaan! Tämä blogikirjoitus on siis jäsennys esitystäni varten ja kurssimateriaalia kurssilaisia varten sekä luettavaksi ja kommentoitavaksi kaikille, jotka sattumat tämän maailman blogivirrasta löytämään.

Omia kokemuksiani

Minulle sosiaalisella medialla on ollut kolme selkeää merkitystä:

  • Koulun toimintaan liittyvä tiedotus
  • PLE (Personal Learning Enviroment) eli henkilökohtainen oppimisverkosto tai PLN (Personal Learning Network)
  • Oman opetustyön kehittäminen (tai ainakin yritys kehittää sitä)

Järjestys perustuu kurssipäivän sisältöön. Tärkeysjärjestys voisi olla toisenlainen – tosin viikottain tai jopa päivittäin mielipiteeni järjestyksestä voisi vaihdella.

Koulun toimintaan liittyvä tiedotus

Facebookissa Elimäen lukion ensimmäinen merkintä on 15.12.2010. Koska opiskelijat ja monet heidän vanhempansakin ovat Facebookissa, niin sinne on helppo laittaa herätteitä koulun kotisivuille ja Wilmaan. Lisäksi sinne voi laittaa helposti linkkejä hyviin opiskelumateriaaleihin, lehtikirjoituksiin tai muuten koulumaailmaan liittyviin mielenkiintoisiin sivuihin.  Seinä näkyy kaikille, joten ei tarvitse olla Facebookissa nähdäkseen tiedotteita. Tykkää-painiketta painamalla sinne tulevat tiedotteet saa tietysti automaattisesti omaan viestivirtaan.

Twitteriin tein Elimäen lukion tilin päivää myöhemmin eli 16.12.2010. Twitter ei Suomessa ole nuorten joukossa lyönyt kovin hyvin läpi. Twitter on lähinnä meidän keski-ikäisten temmellyskenttä. Erityisesti monelle opetusalalla työskentelevälle se tuntuu olevan tärkeä PLN-verkosto. Siitä myöhemmin tässä esityksessä omalta osaltani.

Sosiaalisen median hyödyntämisestä oppilaitosmaailmassa löytyy hyviä esityksiä itseopiskeluun:

PLE tai PLN – minulle sama (tärkeä) asia

Minulle Facebookista ja Twitteristä on tullut tärkeä oppimisympäristö. Tuossa edellä kaksi erinomaista esimerkkiä aktiivisista henkilöistä Twitterissä. Menin Facebookiin ja Twitteriin aikoinani mukaan siksi, että yhteiskuntaopin opettajana halusin tietää, mistä niissä on kyse. Olisi ollut aika vaikea opettaa sosiaalista mediaa yhtenä vaikuttamisen väylänä. Niiden merkitys on tullut suuremmaksi kuin silloin osasin arvioida. Hyvä, että lähdin mukaan!

Aloittaessani seikkailun Facebookissa ja Twitterissä en osannut aavistaa, kuinka tärkeä oppimisympäristö niistä on minulle tullut. Twitter lähtikin siihen suuntaa jo aika nopeasti ja Facebook hieman jälkijunassa. Twitterin kautta olen löytänyt paljon fiksuja ihmisiä, joilta olen oppinut paljon.

Some-maailmassa on (ainakin) kaksi asia, jotka toimivat oikeaa maailmaa paremmin:

  • Osaamista ja tietoa jaetaan avoimemmin. Loistava esimerkki jakamisesta on em. Harto Pönkä. Ks. hänen Slideshare-sivunsa! Myös Esa Kukkasniemi on laittanut runsaasti esityksiänsä omalle Slideshare-sivulleen.
  • Kiitosta, kehua ja positiivista palautetta saa siellä paljon enemmän kuin elävässä elämässä.

Mikään ei tietysti estä noita positiivisia asioita siirtymään myös oikeaan elämään.

Oma Twitter-maailmani

Twitter-tilini on avoin, koska silloin olen paremmin löydettävissä ja minun seuraamani ja minua seuraavat näkyvät myös. Tämä on oleellinen juttu Twitterissä. Kun katsot, keitä sinua seuraavat ihmiset seuraavat ja ketkä heitä seuraavat, niin löydät mielenkiintoisia seurattavia.

Erinomainen materiaali Twitter-maailmaan on somekouluttajan ja yrittäjän Pauliina Mäkelän Yrittäjyyslukioverkostolle (Y-love) pitämän verkkoluennon diamateriaali. Pauliinalta myös löytyy monta muuta hyvää esitystä.

Twitteristä voisin mainita montakin hyvää seurattavaa jo kolmen edellä mainitun lisäksi, mutta tässä muutama (lisää löydätte omista seurattavistani ja mainittujen seurattavista).

Toki tähän olisi voinut laittaa vielä monta nimeä, mutta näillä pääsee hyvin alkuun.

Facebook

Facebookissa jokainen tekee ystävävalintansa omien periaatteidensa mukaan. Hyvä, että opetushallituskin luottaa opettajien omaan järkeen. (Ks. Ylen uutinen 6.10.2011)

Itselleni Facebook on uutisten seuraamispaikka, koulun ja kurssieni tiedotuspaikka sekä hyvien ammatti-ihmisten kohtaamispaikka ja tietysti myös sosiaalisen kanssakäymisen paikka etäällä asuviin kavereihin.

Yhden ryhmän haluan kuitenkin erityisesti nostaa esiin eli Tieto-ja viestintätekniikka opetuksessa/ICT in Education. Se on varsinainen aarreaitta! Jos olet Facebookissa ja opetusalalla ja vähänkin kiinnostunut TVT:stä opetuksessa, niin tuo ryhmä on MUST.

Oman opetustyön kehittäminen

Olen ottanut nyt lokakuussa alkaneille taloustiedon kurssilleni ja Eurooppa-kurssilleni käyttöön oman blogit. Niiden kirjoittaminen on yllättävän työlästä. Molemmilla kursseilla on kuitenkin käytössä myös oppikirjat ja Moodle ympäristö. Taloustiedon kurssi on lähiopetuksena ja Eurooppa-kurssi perustuu itsenäisesti suoritettaviin viikotehtäviin. Verkko-opetusmateriaalissa toive (turha?) on kuitenkin kumuloituvuus eli seuraavana vuonna sitten lisää ja paremmin.

Mitä muuta hyödynnän tai opiskelen somessa?

  • Diigon tallennan linkkejä ja sieltä muutkin niitä löytävät toisin kuin, jos ne olisivat vain omalla koneellani.
  • Välillä käyn katsomassa, mitä Sometu-verkoston sivuilla tapahtuu ja joskus osallistun keskusteluunkin.
  • Vinkkiverkostossakin olen ja em. taloustiedon ja Eurooppa-kurssi löytyvät sieltä.
  • Jo aiemmin mainitussa SlideSharessa minulla on tili omalla nimelläni ja yhteiskuntaopin kursseille.
  • Tällä viikolla tein ensimmäisen Screencast-videokaappauksen.
  • Onpa sitä tullut kokeiltua videon vientiä YouTubeen. Helppo homma, mutta kaikkea ei ehdi koko ajan tehdä. Yhteiskuntaopin kursseille on tili, mutta sitä en vielä ole ottanut opetuskäyttöön.
  • Google Docsia olen hyödyntänyt yhteiskuntaopisssa ja taloustiedossa. Lisäksi olin ryhmässä, joka kirjoitti sillä ison hankehakemuksen oppimisympäristöjen kehittämiseen. Se meni läpi, mutta siitä sitten myöhemmin.
  • Google+:sta minut löytää, mutta se ei ole kyllä vielä oikein iskenyt. Hyvä ominaisuus siellä on kyllä Hangout eli ryhmäpuhelu 10 hengelle samanaikaisesti. Vuoden päästä voi olla jo kerrottavaa – tai sitten ei.

Blogit

Tämän blogin oikeasta reunasta näet linkit muutamaan hyvään opetusalan blogiin. Paljon on tietysti muitakin, mutta aloita niistä, jos ne eivät ole sinulle tuttuja.

Kommentit ovat tervetulleita

Tämä postaus tulee julkiseksi perjantaiyönä  kl0 1.00 Miksiköhän luovin aika onkin iltayöstä? Oma puheenvuoroni on iltapäivällä klo 14 jälkeen, joten nettimaailmasta ehtii kommentoida ja vinkata ennen sitä. Kommentit ovat tervetulleita!